”Lääketiede vastaan vaihtoehtohoidot”

”Lääketiede vastaan vaihtoehtohoidot”

Seuraavaksi ajatuksia ja ote Jason Valen, Super Juice Me, 28 päivän mehudieetti kirjasta, sivut 63 – 65. www.minervakustannus.fi

”LÄÄKETIEDE VASTAAN VAIHTOEHTOHOIDOT”

Ennen kuin jatkan, haluan tehdä jotakin täysin selväksi. Puhun suurimmasta osasta tavallisimpia vaivoja ja sairauksia. Minä en puhu kaikista sairauksista. Krooninen sairaus ei ole jotakin, joka puhkea yhtäkkiä. Se voi toki tuntua siltä, mutta yleensä sen kehittymiseen krooniseksi menee useita vuosia. Esimerkiksi syövän ilmaantumiseen menee keskimäärin 20 vuotta.

Jos omaa terveyttään ja lähimmäisten terveyttä haluaa ohjata, on ymmärrettävä, että ruumis lähettää jatkuvasti viestejä. Usein se huutaa tullakseen kuulluksi ennen kuin asiat kehittyvät tasolle, jolla niille ei enää voi tehdä mitään. Valitettavasti meidät on ohjelmoitu siinä määrin hoitamaan sairauksien oireita, että jätämme aikaisissa vaiheissa merkit huomaamatta. Päänsärkyyn useimmat meistä ottavat aspiriinia ja ruoansulatusvaivoihin Rennietä.

Meidät on täysin ohjelmoitu hoitamaan vaivojamme pillereillä. Ja jättämään merkit huomiotta. Ihan kuin ajaisimme autoa ja moottoriöljyn punainen merkkivalo syttyisi, mutta öljyn lisäämisen sijaan irrotamme merkkivalon.

VAIKKA ONGELMAA El NÄE, SE El OLE KADONNUT
Vaikka kuinka ottaisi lääkkeen sairauden oireita lievittämään Ja oireet
lievenisivätkin, ei lääke ole ratkaissut tai parantanut itse ongelmaa.
Jos minulla vaikkapa olisi vuotava katto ja vesi valuisi laipion
läpi, ei pelkkä laipion korjaaminen auttaisi, vaan katto pitäisi korjata
myös ulkoa. Valitettavasti tavanomainen lääketiede tyytyy useimmiten
korjaamaan laipion ja unohtamaan katon sikseen. Jos kattoa ei
korjaa, laipion ongelma laajenee. Ja mitä enemmän se laajenee, sitä
enemmän sisään sataa vettä. Ja mitä enemmän sisään sataa, sitä suurempi
osa laipiota mätänee. Kuka hullu korjaisi aina vain pelkkää laipiota
ja jättäisi katon sikseen? Kuka olisi niin tyhmä, että uskoisi kauniin,
korjatun laipion riittävän ja tilanteen olevan kunnossa? Katon
korjaamatta jättäminen johtaa lopulta kamalaan lopputulokseen, toisinaan
jopa korjauskelvottomaan taloon. Jos terveydentilaa koskevat
aikaiset varoitusmerkit jätetään huomiotta, saattaa lopulta koittaa
hetki, jolloin ongelma ei enää ole parannettavissa.
Kun minulla oli psoriasis, kaikki tapaamani lääketieteen edustajat
tyrkyttivät minulle jotakin voidetta oireiden hoitoon. Minulle sanottiin,
ettei parannuskeinoa ole, joten vain oireita voi hoitaa. Ruumiini
huusi vaatien minua puhdistamaan sisäpuolen syöttämällä sille kunnon
ravintoa. Jätin kaikki merkit huomiotta ihan alusta asti. Jatkoin
järjestelmän saastuttamista väärillä ruoilla, juomilla, savukkeilla ja
liikunnan puutteella ja lisäksi vielä iholle levitettävillä ja suun kautta
otettavilla lääkkeillä, joilla hoidettiin “erilaisia” sairauksiani.
Lääkkeet ovat itsessään myrkkyä ja lisäävät saasteiden määrää.
Niiden sivuvaikutukset lisäävät ongelmia, jotka puolestaan usein
“vaativat” lisää lääkitystä. Ja näin sairauksien ja lääkkeiden karuselli
Jatkaa pyörimistään. Lihaskipulääkitys voi vahingoittaa munuaisia,

Mutta eipä hätäännytä. Tässä tulee toinen lääke joka hoitaa tätä uutta munuaisongelmaa. Tälläkin lääkkeellä voi olla sivuvaikutuksia. Vaikkapa hengitysongelmia. Mutta eipä vaivuta epätoivoon. Tässä taas uusi resepti. Näin siirrytään lääkkeestä sivuvaikutuksen kautta lääkkeeseen ja taas sivuvaikutukseen.

Kun sain ensimmäisen astmakohtauksen 8-vuotiaana, äiti ja
minä molemmat luulimme, että kuolisin. KYSEESSÄ OLI VAROITUS!
Ruumiini huusi minulle varoittaen, että jokin oli todella pielessä.
Kun sain haavaumia polvi- ja kyynärtaipeisiin, KYSEESSÄ OLI
VAROITUS! Ruumis koetti kertoa, että jotakin oli tapahtumassa. Kun
punaisen läikät alkoivat ilmaantua maastopalon lailla pitkin ihoani,
KYSEESSÄ OLI VAROITUS! Kun minulle alkoi kasvaa rinnat kuin
naiselle ja liikkuminen oli vaappumista pikemminkin kuin kävelyä,
KYSEESSÄ OLI VAROITUS! Kun kärsin kamalasta migreenistä ja
makasin yksin pimeässä, KYSEESSÄ OLI VAROITUS! Kun oloni oli
surkea, olin vapiseva ja unelias, KYSEESSÄ OLI VAROITUS! Mutta
sen sijaan, että olisin kysynyt itseltäni, mistä tämä kaikki johtui, napsin
pillereitä, imin astmapiippua 14 kertaa päivässä ja peitin ihoni
lääkevoiteilla. Miksi? Koska useimpien tapaan minut oli ohjelmoitu
ajattelemaan näin. Vasta kun joku sanoi minulle, että meillä on myös
toinen tapa ja että koko hoitotapa on idioottimainen, oli tarpeen korjata
katto.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen käyttänyt lääkettä
vain kerran. Tämä tapahtui, kun sain kouristuskohtauksen, jota sitä
kokemattomien on lähes mahdoton käsittää. Lääkehoito on usein
ainoa tapa kivun lievittämiseen, ja siinä lääketiede on onnistunut.
Mutta tämän kerran lisäksi muita kertoja ei ole ollut, ei lainkaan pillereitä
tai voiteita yli 1o vuoteen, enkä ole koskaan voinut paremmin
tai näyttänyt paremmalta. Voin hengittää lääkkeittä, ihoni on puhdas,
en ole enää lihava, ja mieleni on terävääkin terävämpi. En enää tarjoa
ruumiilleni roskaa, vaan sitä, mitä se tarvitsee parantuakseen ja saavuttaakseen parhaan mahdollisen terveyden. Myrkyt ja puutteet pois ja useimmissa tapauksissa kaikki paranee.

Uskon vakaasti, että koko ajatus terveydestä ja sairaudesta on tehty liian monimutkaiseksi ja että suurin osa vaivoista voidaan parantaa poistamalla sisään tuleva roska ja korjaamalla ravinnon puutteet.
Näin sanoessani asia on niin ilmiselvä, että se tuntuu vitsiltä, ja minun on vaikea ymmärtää, kuinka jaksain kärsiä sairauden kourissa niin monta vuotta ymmärtämättä tätä aiemmin. Mutta syy siihen, etten ymmärtänyt, on tyhmänselkeä ja sama syy, miksi useimmat ihmiset eivät asiaa ymmärrä.

Minut oli ehdollistettu syntymästä saakka olemaan kyseenalaistamatta asiantuntijoita, etenkään silloin, kun kyse oli sairauksien hoidosta. Minut oli opetettu etsimään oireiden hoitoa eikä edes miettimään, mikä niiden syys mahtaisi olla. Jos “yksi sairaus, yksi ratkaisu” -ajatus tuntuu vieläkin vaikealta, antakaa minun kuvata tätä hypoteesia hieman tarkemmin. Tulkaa
mukaan, sillä suuntana on …”

Lue lisää Jasonin kirjasta ja tee konkreettinen muutos elämänlaatuusi.

Jasonin ajatukset ovat todella paljon samanlaisia, mitä itse olen ajatellut ja kokenut tämän 17 vuoden aikana, kun olen kertonut raaka kasvisruuan ihmeellisyydestä ja pH-tasapainon merkityksestä käytännössä.

pH-tuotteita tarjoan edelleen muutoksen tueksi, koska hapan keho ei heti pysty ottamaan vastaan raakoja ravintoaineita. Usein käy niin että raakaruoka aiheuttaa ripulointia ja pahaa oloa, koska keho puhdistaa itseänsä tavoilla jotka on opetettu meille olevan sairauksia.

 

 

 

 

Ajatusta puhdistumisesta

♥Disease, in my opinion, how prejudicial whatsoever its causes may be to the body, is no more than a vigorous effort of nature to throw off morbidic matter and thus recover the patient.
´Thomas Sydenham, M.D 1624 – 1689-

♥Yllä olevassa ajatuksessa lääkäri Thomas Sydenham toteaa:

♥Sairaus, omasta mielestäni, kuinka ennakkoluuloja aiheuttavia oireita se aiheuttaa keholle, ei kuitenkaan ole muuta kuin kehon tarmokas pyrkimys saada sairauden aiheuttava aines pois ja siten parantaa potilas.Lisäksi happamoitunut keho tarvitsee paljon alkalisia mineraaleja, jotta keho toimisi jälleen. Muutos myös nopeutuu luonnollisia ravintolisä ja mineraaleja käytettäessä.Omatoimiseen kehon sisäiseen puhdistukseen suosittelen suolihuuhtelua. Siihen on tarjolla heti varastosta kestävä ja todella pitkäikäinen suolihuuhtelupussi. Suosittelen suolihuuhtelua etenkin, jos puhdistat kehoa, olipa mikä vuoden aika tahansa.

Quick Navigation
×
×

Cart